Sivut

torstai 15. joulukuuta 2011

Takaisin taikaan

Niin siinä siis kävi että fimo ei mulle sopinut, vaan paremmin onnistuu suuremmat muovailut taikataikinasta.. Siinä siis pysyn, ja mobileita ainakin tulen tekemään varmasti satoja.
Tälläkertaa valmistui punainen sydän-mobile ja hopeisia tähtiä vaikkapa kuusenkoristeiksi..


Väri ei kuvassa kunnolla näy. Tähti kimaltaa hopeana kauniisti. (:

Koruja olen väsännyt myös hieman. Näiden teko onkin vähän jäänyt kaikkien joulupuuhien tiellä, ja nyt oli mukava saada muhineet ideat toteutettua. Loput päivän tekeleeni ovat kaupan puolella, niitä tulikin oikein kivasti lisää. 

Tässä talviset korvarenkaani. Kun nyt kuvaa katselin, niin tuntuu että näistä puuttuu jotain. Ehkä lisään vielä helmiä, mahdollisesti koko renkaan täyteen. (:


Kaksirivinen rannekoru. Ihanan sininen, ja niin herkkä. Melkein sopisi "joksikin siniseksi" häihin. (:


Viimeisenä kuva pikaisesta koristeesta joulun ylistykseksi. Kuvassa valo tulee takaa, joten koristeessa on lähinnä varjovärejä, mutta se on tehty kuten aiemmat tontut ja jotkin muutkin koristeet, eli kiertämällä villalankaa rautalangan ympärille. 

Sittenpä siis pian kaupan puolelle, sinne on näillä minuuteilla tulossa uusia tuotteita!

- Nanti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...