Sivut

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Uusi kuosi tuoleihin

Ikean tuliaisina tuotu kangas pääsi vanhoihin baarijakkaroihin, jotka keittiön tuoleina toimivat.
Kangasta vaihtaessa, löytyi alta useampikin kerros erinlaisia kuoseja. 
Oli todella helppo projekti, mietin miksi en ole tehnyt tätä jo aiemmin.
Nitojalla vain kangas kiinni ja valmista tuli :)
Sumutin vielä saunassa kosteussuojaa ( jota kenkiin yleensä käytetään) kankaisiin, niin ei pitäisi likaantua niin herkästi.
Nähtäväksi jää kannattiko ;)

Putkisukat

Vihdoin sain valmiiksi nämä sukat. Taisin aloittaa keväällä vai oliko jopa viimevuoden puolella.
Niskani kun ei tykkää kutomisesta kovin. Korkeintaan kaksitoista riviä kerrallaan sain kudottua, mutta tulihan ne valmiiksi viimein. 
Kyllä kannatti ja aion tehdä vielä lisää, kun ovat niin ihanat :)

Jossain blogissa näin tällaiset, josta sain inspiraation.
Nyt etsin ohjetta ja löysin yle.fi linkin, jos joku innostuu myös näistä. Piponkin voisi tehdä samalla tyylillä.

http://yle.fi/uutiset/putkisukan_neulontaohje/5637683

maanantai 4. marraskuuta 2013

Japanilainen pesusieni

Näinpä ohjeen japanilaisesta pesusienestä ja ajattelin kokeilla sen virkkaamista.
Kun luin ohjetta ja yritin virkata sen mukaan, niin täytyy myöntää että en ymmärtänyt ohjetta lainkaan.
Vaikka kuinka mietin ohjetta, niin ei se mennyt kaaliin.
Niinpä päätin virkata sitten oman pään mukaan ja katsoa mitä siitä syntyy.
Sienen oli tarkoitus olla kuin donitsi ja sellainen se oikeastaan onkin, ontto sisältä.
Ajattelin käyttää sitä tiskaukseen, en vain ole vielä kokeillut käytännössä tätä.

Tein sen novitan virkkauslangasta, 100% mersenoitua  puuvillaa. Kestää 60 asteen pesun, joten nakkaan sen vain sitten koneeseen kun alkaa haiskahtaa pahalta.

perjantai 25. lokakuuta 2013

lauantai 19. lokakuuta 2013

Mobiili kierrätyskamasta

Löysinpäs rintaliiveistä jotain kierrätettävää.
Tässä kaarituet metalliset, jotka näin mobiilina mielessäni.
Luulin ensin että renkailla saan kaarituet pysymään nätisti ristikkäin, mutta ei. Vaikka lisäsin metallirenkaita alekkain ja pujotin tuet niihin, niin eivät ne asettuneet nätisti. 
Lopulta siis väänsin rautalangasta tuet toisiinsa kirjaimellisesti ;)

Rautalangasta väänsin myös päihin punoksen, joista pyöräytin vielä koukut pitimiksi palloille.


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Heijastinlankapipo Lumio

Messujen tuomaa..

Näin käsityömessuilla tällaista lankaa ja jäin miettimään sitä.
Käydessäni sitten prisma-marketissa, oli se siellä tarjouksessa sattumalta ja en malttanut olla ostamatta  sitä. Muutamassa tunnissa sain pipon valmiiksi pienien vaikeuksien kautta.

Ensinnäkin minulla ei ollut 10mm. sukkapuikkoja.
Niinpä päätin kutoa pipon tasona ja kun käsialani on löysä, valitsin 8mm. pitkät puikot.
Ohje oli englannin kielinen, joten pyysin veljeni apua sen suomentamiseen, noh se ei ollut niin helppoa kun alan sanasto ei ole hänelle tuttua.
Sain kuitenkin ohjeesta selvää hänen avulla. Kiitos veljelleni!
Ohjeen silmukkamäärä oli sopiva löysiin silmukkoihini. 
Tein myös vähän pidemmän piposta, että reunan voi halutessa kääntää.
Lopuksi neuloin reunat yhteen virkkuukoukun avulla ja valmista tuli.
Tupsua en halua tehdä, vaikka lankaa jäikin sitä varten.

Saa nähdä miten pimeässä loistaa ;)

http://us.schachenmayr.com/files/patterns/Lumio-EN.pdf


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Helmet letillä

Kylläpä meni päivä sukkelaan, kun näiden kanssa värkkäilin ja taistelin.  Helmet ovat siimassa ja kun yritin tehdä siistejä solmuja päihin, niin eihän se onnistunut ei. Yritin pujottaa siimanpäät takaisin helmiin, ei ollut sekään helppo tehtävä. Lopulta laitoin liimaa solmuihin, että varmistuisi pysyminen.
Rannekorunkin letti jotenkin löystyili ensin,ennenkuin  keksin solmia siimat keskenään ensin.
Huh, mutta nyt on valmis sarja ;)

Koreja lisää.


Koreja pukkaa tulemaan, hih!
Tässä taas yksi joka sopii esim. hernekeittopurkin ympärille.
Väri on tosi loistava :)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Helmien lumoa!

 




Löysin korutarvikkeita puoleen hintaan, niinpä päädyin ostamaan erilaisia helmiä, lukkoja yms.
En ole ennen käyttänyt soikeita helmiä, antavat heti erinlaisen tunnelman.
Yritin tavoitella vanhaa ja romanttista tunnelmaa, onnistuinko?

Vielä rannekorukin syntyi helmistä :)

Metsätähti-pitsikori



Esteri ontelokuidusta tein aluksi tämän korin.
Saa nähä mitä muuta tästä vielä syntyy.
Niin paljon ihania ohjeita kangasaitta.fi
( malli metsätähti-pitsikori)
En kyllä osannut lukea ohjeita heti oikein, vaan purin jo melkein valmiin korin alkutekijöihinsä, mutta sitten onnistui :)

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kuin marjat



Kun ketjua jäi yli koruja tehtaillessa, niin pakkomielle iski keksiä lopusta jotain kivaa.
Tiimarista alelöytöhelmet saivat kunniapaikan ketjussa.
Tulee ihan marjat mieleen näistä :)

Sulkakorvikset

 


Sinooperista ostamani sulat pääsivät korviani somistamaan.
Olikohan nää fasaanin sulkia?

Ylempi kuva korviksista on yritys tehdä kaulakorulle sopivat korvakorut.
Melkein onnistui ;)


perjantai 3. toukokuuta 2013

Sytykeruusut





Vihdoin uskalsin yrittää tehdä sytykeruusuja, eikä ollut vaikeaa Kalevan sivun video-ohjeen mukaan.
Kauan keräsin steariinia kaappeihin vanhojen kynttilöiden loppuista, varmaan on vieläkin puolet
hukassa niistä, kun jemmailin niitä kaapin pohjille.
Uitin varuilta kahteen kertaan ruusut steariinissa, saa sit nähä käytössä toimivatko yhtähyvin kuin
lahjaksi saadut :)



http://www.kaleva.fi/uutiset/videot/nain-syntyvat-sytykeruusut/1778/

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Asteri-kori

Nyt syntyy koreja, trikookude vain loppuu aina kesken.
Ostin pienen kerän(alle kilon), josta syntyi tämä Asteri-kori.
Jouduin vähän lyhentämään ohjetta, kun kerää alkoi huveta ja korista tuli muutenkin aika kookas.
Ohje on ontelokuteelle. Minä tein matonkuteesta.

Ohjeen löysin: http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/74FE08D15EEDD903C22579B60014524A/$file/Asteri_kori.pdf

ASTERI-KORI
(Suuri Käsityölehti 1/2012)



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kori vanulapuille

Matonkudetta jäi yli matosta, niinpä virkkasin korin vanulapuille.
Kylläpä se valmistui nopeaan, verrattuna maton tekemiseen :)

Isoäidinneliömatto

Virkkasin isoäidinneliön ohjeen mukaan tämän maton trikookudesta.
Tuli ihanan paksu matto, koko n. 66x66cm ja painaa alle kaksi kiloa.
Toivottavasti saan tehtyä näitä lisää, vaikka tekisikin mieli kokeilla kukkamattoa välillä.
Näin niin hienoja kuvia blogeissa niistä :)


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mäyräkoirakauratyyny

Kotivinkin sivulla on tee itse osiossa ohje kauratyynylle.
http://www.kotivinkki.fi/Tee-itse/Tee-itse-kotiin/Koiramaisen-kauratyynyn-kaava1/

Etsin aikani kauraa tai vehnää edullisesti, kunnes tajusin kysyä prismasta niitä.
Myyjä kysyi heti että mihin tarkotukseen? Kerroin että teen lämpötyynyn itse.
Myyjä kertoi itsekin tehneensä sellaisen ja ostaneensa kaurajyviä eläinosastolta.
Linnuille myydään kaurajyviä isossa 1,5kg. pussissa, eikä maksanut kuin n. 1,5€
Kankaat löytyi itseltä, joten sain vihdoin tehtyä tyynyn itselleni.
Entinen tyyny maksoi 12€ ja syttyi kerran jopa palamaan mikrossa.
Valitsin puuvillakangasta tyynyn, pitäisi kestää hyvin. Laitan aina myös desin vettä mukaan lämmitykseen.
En laittanut vetoketjua niinkuin ohjeessa, vaan Ompelin käsin päällyskankaan kiinni.




tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kortteilua

Innostuin ompelemaan kortteja. Tein myös ompeleita ilman lankaa korttipohjiin, jos sitä kuvasta huomaa. Tuli mieleen ommellessa ala-asteen ompeluajokortti ;)
Muumit on finnlayson kankaasta leikattu.
Pöllö on tehty softista ja sillä on heiastinkankaasta leikatut silmät.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Kortti

Korttien teko  on aina yhtä ihanaa, sen voi tehdä miljoonalla eri tavalla ja kaikki näyttävät yleensä hyvältä. Vaikken ole vielä paljon tehnyt ja tekniikoita ei ole paljon hallussa, niin nautin tehdä kortin välillä itse. Miettiä rauhasta ihmistä, jolle tekee, jotain henkilökohtaista hänestä, mistä hän pitää ym.
Kokeilla jotain uutta tekniikkaa ja ennenkaikkea sommitella.

Tähän korttiin laitoin hologrammikissatarran. Leimasin kuvat sinisellä ja punaisella musteella.
Halusin jättää kortin vähäeleisesti, että asiat erottuvat siitä.
Käytin taitteen tekemiseen veitsen ulkosyrjää "luuna ". Eli vedin veitsen ulkosyrjällä viivotinta apuna käyttäen uran kartonkiin. Luin siitä jostain kirjasta.
Onnistuin tietysti tekemään sen vinoon, joten leikkasin kortin paperinleikkurilla uudestaan taitteen mukaan;)

Sisustustaulu

Eipä valmistunut tämäkään tuskitta, eikä menny ku strömsössä.
Kehyksen teko alkoi listojen mittauksella ja sahauksella. Kangas on viisi senttiä kauttaaltaan isompi kehystä. Lista on tavallista esim. lattialistaa. Kaveri keksi laittaa muovista (ainojäätelöpurkin kannesta) leikatut listan levyiset ja n.7cm. pitkät palaset liittämään nurkat yhteen nitojalla. Nurkkiin tuli puskusaumat.
Runko tuntui heppoiselta, mutta toivoin kankaan kiinnitettyäni että se tukevoituisi.
Toisin kävi, laitoin niittejä paljon nurkkiin, mutta ei se kovin tukevaa tehnyt taulusta.
Pitäisi keksiä parempi liitos listoihin.
Taulu pysyi seinällä, joten päätin antaa sen kuitenkin lahjaksi alkuperäisen suunnitelman mukaan. Täytyy käydä korjaamassa nurkat vielä myöhemmin, kunhan keksin keinon.

Näitä täytyy tehdä lisää, kunhan saan ratkaistua ongelman.
Olisikohan kenelläkään vinkkiä asiaan?

Kello

Teinpä itse kellotaulun. Ei kyllä onnistunut ihan nappiin.
Halusin laittaa kuvan kelloon ja päädyin servettilakkaustekniikkaan.
Olen yrittänyt monta kertaa lakata servettejä puuhun ja yhtä monta kertaa epäonnistunut.

Leikkaisin kuvan pienemmäksi, että se onnistuisi paremmin, mutta eihän se silittynyt nätisti vaikka kuinka varovasti sitä laitoin. Pitäisi varmaan kurssit käydä asialle ;)
En malta olla kokeilematta yhä uudelleen, kun näen ihania kuvia serveteissä.

Maalasin ensin pohjan valkealla pohjamaalilla. Levyssä oli reikä valmiina kellokoneistoa varten.
Sitten lakkasin servettilakalla kuvalle liimapinnan ja kiinnitin kuvan. Lakkasin vielä kerroksen lakkaa kuvan päälle. Kukkakuville tein saman.
Päädyin siniseen taustaan jonka maalasin akryyliväreillä. Sekoitin sinistä, turkoosia ja valkoista, joilla maalasin pohjaa vähän vaihdellen värisävyjä, ettei taustasta tule tasainen.

Rengas numeroille oli myös valmiina, jonka maalasin roosalla akryylivärillä ja liimasin puuliimalla alustaan. Numerot ovat pehmeitä tarranumeroita, jotka onnistuin laittamaan vähän vinoon, mutta tuleepahan kädenjälkikin esille työstä.
Sitten vain kellokoneisto paikoilleen. Seinäkiinike on läpinäkyvä muovinpalanen, jossa tarrakiinnitys, siinä on reikä naulalle.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Lehtiteline kankaasta

Nähdessäni kangaspalan kangaskaupan alelaarissa, keksin tehdä siitä lehtitelineen.
Mielestäni kangas oli juuri sopiva veljeni asuntoon.
Hurautin saumurilla reunat kankaasta ja liitin päät yhteen ympyräksi.
Ompelin ompelukoneella kujan kepille yläreunaan ja kaksi kujaa/pussia välille.
Pusseista tuli noin foorumilehden kokoisia, eli niissä voi säilyttää lehtiä, mainoksia tai kirjeitä hyvin. Miksei vaikka vessapaperirulliakin.

Keppiin sahasin urat narua varten päihin tavallisella sahalla.
Jälki ei kyllä ollut ihan kaupasta ostetun näköistä,mutta naru pysyy hyvin kun narun päissä on isot solmut. Naruna käytin kotinarua.

Hämähäkkikorvikset

Pitkästä aikaa sain tehtyä koruja.
Ihanassa koruliikkeessä vierailtuani, sain inspiraation hämähäkeistä.
Nuo mielenkiintoiset otukset viettävät hiljaista elämää nurkissa ja piiloissa kotonani.
Siivotessa niitä huomaa parhaiten, ne kutovat verkkojaan hauskoihin paikkoihin ja verkot ovatkin kauniita monikerroksisia taideteoksia mielestäni.

Yllätyksellinen paikka löytyi kerran sohvan takaa rautaisesta putkesta, joka on kaiutinjalka.
Verkkoa oli putken ympärillä monta, monta kerrosta vinoittain.
Ihmettelin sitä että mitähän hyönteisiä hämähäkki sieltä on pyydystänyt ;)

Käytin kuvassa olevia tarvikkeita. Korupiikkiin laitoin pallon ja taivutin sen päästä silmukan.
Liitin siihen renkaita 13. Viidenteen renkaaseen pallosta liitin vielä hämähäkkiin renkaalla.
Korvakorukoukkuja minulla ei ollut, joten en ole päässyt vielä kokeilemaan korviin näitä.
Saa nähdä pysyykö hämis oikeinpäin korvassa roikkuessa.



maanantai 21. tammikuuta 2013

Tuubihuivi

Kangaskaupassa käydessäni, muistin tuubihuivit. Myyjältä kysyin neuvoa, et paljonkohan kangasta tarvitsisin?
Myyjä neuvoi auliisti ja ostin gepardikuviokangasta 60cm. Myyjä sanoi että parempi ottaa 60 kuin 50cm, että siitä tulee muhkeampi. Kangas on ohutta, kuin huivikangas.
Leveys kankaalla oli 150cm. Huivi yltää reilusti kaksi kertaa kaulanympäri ja kolmas kerta on vähän turhan tiukka.

Punainen huivi on kai plyyssiä tai jotain, en ole ihan varma kun en tullut kysyneeksi.
Sitä otin 50cm. Myyjän ehdotuksen mukaisesti. Leveys oli 140cm. Siitä tuli kivan muhkea huivi ja lämmittää kaulaa mukavasti. Taidan ostaa sitä kangasta lisää erivärisiä.

Hintaa tuli punaiselle 2,5€. Ja gepardikuvioiselle 5€.
Ei paha!

Tässäpä pari linkkiä ompeluohjeisiin:

http://jennike.blogspot.fi/2011/09/tuubihuivi-ohje.html?m=1

http://tosimummo.blogspot.fi/2012/05/putkihuivi.html?m=1





torstai 17. tammikuuta 2013

Tiskirätti

Tiskirätti

Sain kivan virkkausohjeen, jolla tein "tiskirättejä" joululahjoiksi.
Kun muutaman sain tehtyä, ei ohjettakaan tarvinnut enää paljoa vilkaista.
Joulunpunaista lankaa en vain löytänyt mistään, puuvillalankakin oli etsimisessä.
Ei löytynyt kuin lankaliikkeistä niitä, mutta punaista ei sieltäkään.
Ihan ohjeen mukaan ei kaikki työt menneet, koska osasta tuli pienempiä, mutta ei se paljon käyttöä haittaa.

Lanka on konepestävää, joten se on helppo pestä pyykkien mukana ja jo pyyhkii taas hyvin.
Tahratkin lähtee mielestäni paremmin näillä virkatuilla räteillä.





keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pipo


                                                              


 Joulukuussa jouduin lankojen lumoihin pitkästä aikaan. Virkkausinto sai minut koukkuunsa.
Incawool langan löytäessäni, halusin ehdottomasti tehdä siitä jotain.
Väreissä löytyi ja valinta oli vaikea. Otin lopulta monivärisen ja niitäkin oli niin monta hianoa.
Niillä tulee ihan erinlaista ilmettä neuleisiin..

Aloin virkata pipoa, ohjetta minulla ei ollut ja aluksi näyttikin siltä että siitä tulee baskeri. Huomasin vain että lanka ei siihen riitä. Virkkasin langan loppuun ja pipo oli ensimmäisen kerran valmis ;(




Eihän se oikein onnistunut vielä, valui silmille ja oli aivan liian iso.
Niinpä parin päivän päästä raaskin purkaa sen ja virkata uudelleen.
Tässä siis lopputulos jonka sain aikaiseksi.





¤Pipsa¤

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...